tiistai 5. tammikuuta 2016

Ensimmäisen luokan äidinkieli

Kummallista, yksi asia johtaa toiseen. Mikäpä tässä on kirjoitellessa, aurinko paistaa, mittarissa -20 astetta ja fiilis on täydellinen.

Äidinkielen osio keväältä on vielä pahasti vaiheessa, mutta tästä ensimmäisestä jaksosta voi saada jo jonkinlaista osviittaa siitä, mitä on tulossa. Minulla on käytössäni Taikamaan aapinen ja sähköisenä alustana Opinaika. Dian tehtävät on laadittu näitä olemassa olevia materiaaleja hyödyntäen.

Edellisestä blogikirjoituksestani voisi helposti luulla, että olen puurtanut yksilöllistä mallia yksin. Jotta tällaiselta virhekäsitykseltä vältyttäisiin, haluan oikaista asian. Minulla on taustatukenani aivan äärettömän fantastinen porukka, kiitos Mielikuvituskoulun väki ja sieltä erityisesti Pekka Peura, Laura Tuohilampi ja Tero Toivanen. Heiltä saamaani tuen ja pönkkäyksen määrää on vaikea edes sanoiksi pukea, kiitos teille. Lisäksi innoittajinani on toiminut Anttilantalon moniammatillinen ja aktiivinen Satumetsän tiimi, minkä kanssa suunnitelmat jalostuvat ja saavuttavat lopullisen muotonsa käytännössä. Satumetsän osaavalla ja ammattitaitoisella porukalla monet ajatukset saavat ikään kuin uudet siivet. "Pulpetit luokasta ulos" - Maarit Korhonen on puskenut minuun vauhtia jakamalla omia kokemuksiaan muutoksesta ja muutosvastaisuudesta - ne pysäyttävät aina. Mitä erilaisempia ihmisiä kuuntelee, sitä vakuuttuneemmaksi tulee siitä, että hyvin voivat oppilaat ja mielekäs työympäristö ovat ne asiat, joihin itse haluan olla vaikuttamassa. Muut kanssakulkijat toimivat ikään kuin peileinä itselleen.

Mitä käytännön toteutukseen omassa luokassani tulee, siitä voin ablodeerata Hyvinkään kaupunkia ja erittäin koulutusmyönteisiä esimiehiäni, jotka ovat valmiita uskomaan koulutuksen uusiin tuuliin ja luoviin ratkaisuihin. Pitkämielisinä ja joustavina ihmisinä he ovat kuunnelleet ideoitani, höyryämistäni ja impulsiivista perustelutulvaani ja antaneet minulle mahdollisuuden toteuttaa opetustyötäni intohimolla ja sydämellä. 

Äidinkielen ensimmäisen luokan kevään ohjeistukset

Nämä diat, samoin kuin matematiikan diat ovat vapaasti käytettävissä, muokattavissa ja toteutettavissa omiin käyttötarpeisiin sopiviksi. Koska diat on tehty kömpelöllä Powerpointilla, eikä minulla ole graafikon silmää puhumattakaan ammatillisista taidoista, suonette anteeksi epätäsmälliset muodot värityksineen.

Äidinkielen ensimmäisen luokan kevään ensimmäinen jakso

Ensimmäinen ajatus dioja valmistaessani oli ihmetys siitä, miten paljon erilaisia kielellisiä asioita ensimmäisen luokan kevääseen mahtuu. Helposti tulee tunne, että eihän siellä alkuopetuksessa muuta kuin "paskarrellaan" päivästä toiseen ja siinä kaiken "kivan puuhastelun" lomassa opetellaan lukemaan. Diasta olisi saanut paljon eloisamman lisäämällä sinne kuvia, mutta nyt siihen ei valitettavasti ollut aikaa.


E:stä se lähtee

Kolmannen ja neljännen kappaleen ylenpalttinen ja paatoksellinen kirjoitus ei ole vitsi, imeltely- tai vetistelyosuus blogissani, vaan haluan tuoda esille sen, että harva ihminen on yksin mitään. Onnistumisiin tarvitaan monenmoisia ihmisiä, paikkoja, materiaaleja ja vähän niitä onnenhippusiakin.

Muutosagentin rooli ei ole helppo, saatikka auringonsäteissä paistattelua. Silti haluan toimia näin, koska koen toimivani oikein ja oppilaiden parhaaksi. Ne kokemukset ja tulokset, mitä muutostyöni on saanut oppimisen tasolla aikaan, ovat niin myönteisiä, etten halua aikaisempaan palata. Jottei muutosintoon näänny ja kaiken uuden kokeilut aja ihmistä rotkon partaalle, kannattaa hommata jonkin sortin tukijoukot taaksensa. Yksin jaksaa hetken, muttei kovin kauan. Kannattaa etsiä samanhenkinen kollega tai marssia rehtorin pakeille esittelemään toimintaa.

Onnea muutokseen ja elämyksellisiä työpäiviä!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei Jaana!
Kiitos kauniista ja upeasta, valmiista yksilöllisen etenemisen jaksosuunnitelmasta!
Olisi ihana, jos ehtisit ja jaksaisin kertoa vielä koulupäivän rakenteesta ja esikoulun kanssa tehtävästä yhteistyöstä enemmänkin. Ovatko eskat mukana ykkösluokan sisältöjä opiskelemassa/tai toisinpäin teidän koulussanne?
Iloisin paukkupakkasterveisin Tuula Koivukangas

Jaana Perkinen kirjoitti...

Hei, Tuula!
Koulupäivän rakenne noudattelee ihan normaalia lukujärjestystä. Minun on aika helppoa vaihdella tuntien paikkaa tai rytmittää päivää omien mieltymysten mukaan, sillä muiden luokkien tunteja minulla on vain 4 omani lisäksi. Monesti muutostarve päivään lähtee oppilaista. Jos jokin asia kiinnostaa heitä, jatketaan tuntia sillä teemalla tai aiheella.

Olen kirjoittanut aiemmin blogiini yhteistyöstä eskareiden kanssa. Käy kurkistamassa kirjoitusta "http://hetkia-alakoulussa.blogspot.fi/2014/01/mieletonta-matikkaa-satumetsan-tyylilla.html" siltä löytyy ajatuksia siihen, miten meillä Satumetsän yhteistyö eskareiden kanssa toimii. Äidinkielen ryhmät toimivat samalla periaatteella.

Olemme tänä syksynä laajentaneet toiminnallista matematiikkaa myös kakkosille. He saavat ohjelmoida ja rakennella pienryhmissä Lego-Technic- systeemillä.

Toivottavasti osasin vastata sinulle. Kysele lisää, jos jokin jäi askarruttamaan.

Kylmää on, mutta kaunista!

Mari kirjoitti...

Hei!
Onpa kiinnostavaa! Kiitos, kun olet jakanut omia suunnitelmiasi muidenkin inspiraatioksi. Tyhmä kysymys, mutta miten pitkä "ensimmäinen jakso" on viikoissa?

Kysyy Mari

Mari kirjoitti...

Hei!
Kiitos kun jaat muillekin omia suunnitelmiasi inspiraatioksi! :) Tyhmä kysymys, mutta miten pitkä "ensimmäinen jakso" on viikoissa?

Miettii Mari

Jaana Perkinen kirjoitti...

Hei, Mari!

Tyhmiä kysymyksiä ei olekaan. Hienoa, jos olet saanut kirjoituksistani jotakin itsellesi. Matematiikan kevään kokonaisuudessa oli viisi jaksoa ja niin tulee olemaan äidinkielessäkin. Yksi jakso kestää noin kuukauden. Riippuu tietenkin oppilaista ja siitä, mitä karsit kustakin jaksosta pois tai mitä sinne lisäät.

Jaana