sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

"kiirakorvet" ja "teemuselänteet"


"Hyvinkäällä on hyvä huomen"
Anttilan koululla 25.2.2014 klo 8.00
Koulun kello soi! Käytävä täyttyi nyssäköistä ja pussukoista. Kypärät kolisivat lattialla ja iloinen puheen sorina kävi taukoamatta. Oli tulossa jännittävä päivä! Olimme lähdössä jäähallille; Hyvinkään Ringette-seura oli kutsunut ja sponsoroinut meille bussikyydin ja lajiin tutustumistunnin Hyvinkään jäähallille.

Milloin se bussi tulee? Ollaanko me siellä koko päivä? Kysymyksiä sateli koko ajan. Joku murjottaa luokan sohvalla. Syykin selviää: luistimet ja kypärä ovat unohtuneet kotiin. Voihan harmitus! Onneksi kisakatsomossa tarvitaan myös kannustusjoukkoja.

Reppukin on joltakin jäänyt kotiin. Joku luuli, ettei oppikirjoja tarvita tänään ollenkaan. Tästäkin selvitään! Onneksi opiskeltavia asioita voi harjoitella myös verkossa.

Hmmm.... joku osaa lukea sujuvasti, muttei osaa kirjoittaa sanaa po-ro. Kirjain-äänne-vastaavuuden kuulemisessa taitaa olla häikkää. Erityisopettaja pelasti ja tulee luokkaan samanaikaisopettajaksi. Rauhaa saadakseen hän kaappasi yhden oppilaan mukaansa, ja muut jatkoivat omia hommiaan.                                                                            

Malttamaton porukka jäähallin edessä
"Muista ottaa mukaan puhelin, huoltajien numerot ja oma kassi", muistuttelen itseäni - eiköhän näillä pärjätä - tuumasin. 

Yhdeksältä istuttiin jo bussissa. Tästä tulisikin ihan mahtava päivä. Kun bussi kaartaa jäähallin pihaan, meitä ollaan vastassa ja iloiset tervetulotoivotukset kaikuvat jo kauas.



Ääh ja puuh! Hiki virtaa!
Pukukopit löytyivät ja luistimet kaivettiin esiin. Alkoi todellinen voimain koetus! ”Nää ei mahdu jalkaan, mun nauhat ei ylety, voitko auttaa” – lähes 48 jalkaa sojotti ilmassa. Onnekseni ringetteseuran aktiivit riensivät avukseni. Vihdoinkin kaikilla oli luistimet jalassa ja päästiin jäälle.

Valmiina 
Ringetterenkaat jäällä ja mailat ojossa - tästä se lähtee. Aluksi kuunnellaan ohjeita ja sitten täysi höyry päälle. Mukana retkellä ovat myös Anttilan koulun 1. A-luokka, joten lähes 50 oppilasta valtaa Hyvinkään Sveitsin jäähallin tunniksi.



Miten suloista!

Näenkö oikein; pinkki kypärä, vaalenpunaiset housut, luistimet ja hansikkaat? Pukeutuminen on tärkeää myös kaukalossa, eikä sen merkitystä passaa mitätöidä. Sävysävyyn oleva kokonaisuus ratkaisee. Ihanaa - tytöt ovat tyttöjä - eläköön naisellinen turhamaisuus. 


Harjoittelun iloa ja riemua
Oikea ote ja asento
Tunnin mittainen harjoittelu oli saanut posket hehkumaan. Oli aika kiittää ohjaajia hienosti järjestetystä päivästä ja asiantuntevasta ohjauksesta. Olen mykistynyt tästä Hyvinkääläisestä tavasta tehdä työtä lasten ja nuorten hyväksi! "Hyvinkäällä on hyvä huomen", ei olekaan pelkkä paperiin kirjoitettu lause.

Säpinää ja liikettä tunnin verran



Innokaita luistelijoita odotti vielä pieni yllätys. Jäähallin aulatiloihin mitallikaapin viereen oli katettu pöytä, mistä pienet ringette-pelaajat saivat hakea mehua. Mehu maistui vaudikkaan urheilusuorituksen jälkeen ja tyytyväisinä lapset lähtivät pihalla odottelevaan bussiin.





Onnellisen väsyneet pienet pelaajat kapusivat raukeina bussiin. Päivä taisi olla monelle ikimuistoinen. Voi olla, että lajiin tutustumisen myötä ringette-seura saa jatkossa uusia innokkaita harrastajia riveihinsä.

Katselin bussissa nököttäviä "lapsiani". Tunsin jälleen suurta ylpeyttä heistä, sillä jokainen pikkuoppilas muisti tervehtiä kuljettajaa ja kiittää kohteliaasti kyydistä.


Koululla oppilaita odotti valmis lounas: kanakeittoa, leipää, maitoa ja jälkkäriksi omenaa. Maittava ruoka teki kauppansa reippaan luistelusession lopuksi. Jälleen kerran tulee miettineeksi omaa rooliaan. Miten tärkeää ja arvokasta työtä saankaan olla tekemässä toisten samanhenkisten ihmisten kanssa!

 Teksti ja kuvat: Jaana Perkinen