perjantai 21. helmikuuta 2014

Innostuu, jos ei innostu, innostuuko koskaan....

Mietin monesti millaisia jälkiä olen taakseni jättänyt. Miten yksilöllinen oppimisen menetelmä on vaikuttanut oppilaisiin? Miten he ovat sen kokeneet ja mitä mielikuvia se on heihin jättänyt. Iina Helenius muistelee 12 vuoden takaisia matematiikan tunteja Karamziinin koulussa Espoossa.

Iina Helenius
Uusi oppimistyyli alakoulussa

Kokeilimme ala-asteella matematiikan opiskelussa uudenlaista oppimistyyliä, jossa huomioitiin jokaisen oppilaan taitotaso ja tarpeet. Jokainen sai edetä omaan tahtiinsa, lahjakkaammat oppilaat saivat haastavampia tehtäviä, kun taas hieman heikommin pärjäävät harjoittelivat enemmän perusasioita. 

Rento ja mukava työympäristö

Myös työympäristö oli mukava ja rento, sillä jokainen oppilas sai tuoda oman tyynynsä luokkaan ja tehdä tehtäviä haluamassaan paikassa, vaikkapa lattialla makoillen. Ala-asteikäisen mielestä tällainen opiskelutapa oli paljon motivoivampi, kuin vanhanaikainen ja jäykkä tapa, jossa oppilaat istuvat pulpettiensa takana opettajan seistessä edessä. Lisäksi luokassa oli myös matikka-aiheisia pelejä, joita sai pelata kun tehtävät oli tehty sekä muita tarvikkeita, kuten palikoita joita sai käyttää tehtäviä tehdessä apuna.

Muille erikoinen olikin oppilaille tavallista

Itse en tuolloin kokenut oppimistyylin olevan mitenkään erikoinen, koska en ollut juuri muunlaista nähnytkään. Myöhemmin yläasteella ja lukiossa huomasin kuitenkin, kuinka opetuksessa jäätiin helposti heikompien tasolle, ja asioissa edettiin hitaimman mukaan. Se oli varmasti lahjakkaimpien mielestä kovin turhauttavaa, eivätkä heikoimmin pärjäävät saaneet samalla tavalla huomiota. Uudenlaisen oppimistyylin vahvuus onkin siinä, että jokaiselle lapselle voidaan antaa yksilölliset tehtävät, jotka tuovat haasteita ja sitä kautta motivoivat opiskelemaan ja keskittymään. 

Onko hidas tyhmä ja nopea taitava

Opetuksessa ei myöskään millään tavoin korostettu sitä, että jotkut oppilaat olisivat jollain tavoin huonompia, vaan kannustettiin jokaista tekemään tehtäviä omaan tahtiin ja kilpailemaan itsensä kanssa. Kysyä tietenkin sai, jos jokin asia oli jäänyt epäselväksi. Monelle lapselle kysymysten esittäminen koko luokan kuullen voi tuntua pelottavalta, koska pelkää tulevansa nolatuksi. Rento ilmapiiri sen sijaan rohkaisi oppilaita kysymään opettajalta vaikeilta tuntuvista tehtävistä vaikka kahden kesken ja uskon, että kynnys kysymyksen esittämiseen pieneni huomattavasti.

Jokaisen oppilaan menetelmä

Mielestäni tämän kaltainen opetustyyli tarjoaa jokaiselle oppilaalle paremmat mahdollisuudet pysyä motivoituneena sekä kehittyä yksilöllisten valmiuksiensa mukaan.


Teksti ja kuvat Iina Helenius 20 v. hammaslääketieteen opiskelija Espoo

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mukavalta kuulostaa! Itsekin toteutan samantapaista pedagogiikkaa; perusasiat kaikille, yksilöllisesti lisäteht. ja valinnanmahdollisuuksia on. Pelit, sudokut, välinematikka, monisteita, tikkupulmia, kertotaulupalapeli jne. jne.

Hienoa, jos yläkouluissakin herättäisiin vielä joskus siihen, että motivaatiota pitää olla... :/

Jaana Perkinen kirjoitti...

Kuulostaa mahtavalta! Itse olen kehitellyt menetelmää siten, että jokainen saa edetä oppikirjassa omaan tahtiinsa ja jokainen oppilas tekee ne kirjan pulma- ja pähkinätehtävät - eivät vain taitavat. Luin jostain tutkimuksen (vuosia sitten), jossa todettiin, ettei matemaattinen ajattelu kehity, jos koskaan ei saa laskettavakseen muita kuin mekaanisia tehtäviä. Yksilöllisen oppimisen menetelmä mahdollistaa tämänkin. Kun nokkelat pyyhältävät omissa oloissaan, minulle jää ruhtinaallisesti avata haastavampia tehtäviä heikommille oppilaille. Kyllä yläkoulu herää, herätys on jo monilla käynnissä. Tsemppiä sinulle työhösi - mukava kuulla, että tuntisi ovat noin vaihtelevia ja rikkaita.